sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ajatuksia tästä harjoituskaudesta



Tämä syksy on ollut henkisesti ja fyysisesti vaikeaa aikaa. Heinä-elokuun vaihteessa olin isosena Kuortaneen hiihdon ja suunnistuksen riparilla. Leiri loppui koulun alkua edeltävänä sunnuntaina. Muutin siis heti seuraavana päivänä leirin loppumisesta Vuokattiin.

Pelkästään jo se, että muutin asumaan pois tutusta kaupungista omaan asuntoon ilman muuta perhettä, oli rankkaa. Vielä raskaampaa muutosta minulle teki fyysiset vaivat. Kuortaneen leirillä tunsin jalassa pientä kipua, mutten ottanut sitä tarpeeksi vakavasti. Lähdin leiriläisten mukana reilun 20 kilometrin juoksulenkille kipuilevalla jalalla, joka ei todellakaan ollut hyvä päätös.
 
Edellisenä vuonna juuri samaan aikaan vuodesta olin kärsinyt ongelmista jalan kanssa. Penikkatautia, joka vei kaudesta pari kuukautta korvaavaan harjoitteluun, fysioterapiaan ja tiheisiin hierojakäynteihin. Ajattelimme siis vanhempieni ja valmentajani kanssa, että kyse oli varmaan samasta vaivasta kuin viime kaudella eli lihasperäisistä ongelmista.

Minulle on aina ollut erityisen vaikeaa jättää harjoituksia väliin, lyhentää niitä tai tehdä korvaavaa harjoitusta. Olen turhankin täydellisyyteen pyrkivä. Jos asetan jonkin tavoitteen, voin luvata, että teen kaikkeni sen toteuttamiseen. Tänä vuonna tavoitteenani oli saada ehjä harjoituskausi ja parantaa omaa kuntoa ja harjoittelutyyliä. Siispä kipuileva jalka ei todellakaan kuulunut suunnitelmiin.

Pitkän juoksulenkin jälkeisenä iltana nukkumaan mennessäni aloin miettimään sitä, mitä tavoitteet ovat. Miksi tavoitteet täytyy viimeiseen asti pyrkiä toteuttamaan? Oliko päivän lenkki tämän arvoinen? Minusta tuntui, että tavoitteistani oli tullut pakkomielle. Pakko juosta tämä lenkki, kun se ohjelmassa luki. Rakastan leirejä ja varsinkin pitkiä lenkkejä, jotka tietää kohottavan peruskuntoa samalla kun voi tutustua muihin ja jutella mukavia. Loppuleirillä ei sitten juostukaan..

Kotiuduttuani Vuokattiin menin heti seuraavana päivänä mukaan Habitan leirille. Leirillä jouduin korvaamaan juoksuharjoituksen rullahiihdolla ja sauvakävelyllä. Jalka kuitenkin oli kipeä juoksun jättämisestä huolimatta. Syyskuun alkuun mennessä olin käynyt lukuisia kertoja akatemian fysioterapeutilla kovissa hieronnoissa, puurtanut rullahiihtoa rullaradalla ja aloittanut fysioterapialiikkeet uudelleen.



Syyskuussa tuli Vuokatin Habitaryhmän leiri Syötteellä, jonne lähdimme minibusseilla täältä Vuokatista. Lähdin leirille todella hyvällä fiiliksellä. Pitkää vaellusta ihanissa maisemissa, paljon määrää ja hyvää seuraa. Olin juuri edellisenä viikonloppuna saanut tehdä ensimmäisen vaelluksen Vuokattiin muutettuani, joka oli antanut uuden motivaatioboostin harjoitteluun. Pitkät vaellukset ovat parhaita hyvässä maastossa ja nyt oli vielä tuttu porukka mukana leirillä!

Ensimmäinen harjoitus oli heti vaikea. Sykkeet olivat korkealla, rinnasta puristi, kaikki ei ollut kohdallaan ja tiesin sen itsekin. Minulla oli ollut erittäin vaikea alku muuton jälkeen ja Syötteellä uudessa paikassa kaikki tuli näkyviin. Tunteet nousivat pintaan ja juttelin leirin valmentajien kanssa ongelmistani. Tämän jälkeen olin vain onnellinen, että sain juosta ja jalka ei kipuillut.

Heti seuraavana päivänä lähdimme tekemään tehoja rullilla ja hiihto tuntui todella hyvältä. Myöhemmin koitti kauan odottamani pitkä yhdistelmätreeni, joka sekin sujui todella hyvin. Yli kaksi ja puoli tuntia juoksu-kävelyä ilman kipuja! Tästä eteen päin leiri ei enää mennytkään niin hyvin. Jalka tuli uudestaan kipeäksi ja jouduin taas jättämään juoksun ja kävelyn pois. Loppu leiri menikin rullilla. Leirin vaellukset jäi yhteen.

Siitä hetkestä tähän päivään olen tehnyt yhden kävely- ja yhden 15 minuutin juoksuharjoituksen. Mieli oli todella kovilla. Muut lähtivät tekemään vaellusta tai juoksemaan ja minä lähdin taas rullille. Syksyn kaikki testijuoksut jäivät väliin, joka harmitti. Kunnon puolesta kun tuntui niin hyvältä, jalka ei vain suostunut.

Tämän kaksi kuukautta sain kuitenkin pyöräillä, rullahiihtää, käydä salilla ja hiihtää putkessa. Muutama viikko sitten kävin fysioterapeutilla, joka hieroi kipeää kohtaa ja antoi sähköhoitoa. Tästä tuntui olevan apua, sillä viiltävää kipua jalassa ei enää tuntunut aamulla herätessä, kuten ennen. Viime viikolla kävin lääkärissä ja tämä antoi varalta lähetteen säären röntgenkuvauksiin. Tulosten saavuttua lääkärille hän soitti ja sain kuulla jalan tilanteesta. Pohjeluussa oli koko luun leveydeltä murtuma. Kuusi viikkoa lepoa jalalle ja hiihto, rullahiihto ja pyöräily pois. Pakko sanoa, että tunteet nousivat aika voimakkaasti pintaan. Olin kahdeksan viikkoa jo tehnyt korvaavaa harjoittelua ja nyt kuusi viikkoa lisää ja lajeina uinti, vetolaite sekä ylä- ja keskivartalon voima. Enhän minä osaa edes uida kunnolla!

Tuolla hetkellä meinasi usko omaan tekemiseen loppua. Neljä päivää myöhemmin Vuokattiin avattiin ensilumenlatu ja muut pääsivät hiihtämään. Tuntui pahalta ja harmitti. Päässä ja unissa pyöri vain se, kuinka paljon jäisin muista jälkeen tätä menoa. Ei täältä enää nousta. Kuitenkin valmentajat täällä ovat erittäin ammattitaitoisia ja kokeneita. He ovat muutaman murtuman kanssa kamppailevan urheilijan kanssa jo töitä tehneet ja nyt vuorossa olin minä. Sain valmentajilta hyviä ohjeita ja paljon kannustusta, jonka jälkeen mielikin kirkastui jo hieman. Sain kuitenkin uida ja kehittää heikkouttani eli voimatasoja. Kyllä tästä positiivisiakin puolia löytyi. Tämä syksy on kuitenkin vain lyhyt ajanjakso elämästäni.


Tällä hetkellä olen ollut sairaspotilaana flunssassa ja lämmössä viisi päivää. Vaikka nyt harmittaa tämä toimeettomuus, olen kuitenkin iloinen, että flunssa tuli nyt eikä sitten, kun saisin jalan puolesta harjoitella jo hiihtäen. Syyslomakin odottaa jo viikon päässä ja pääsen tuulettamaan pääkoppaa täältä Vuokatista, jossa ajatukset ovat aikalailla vain harjoitusten ympärillä. Pääsen näkemään ystäviä ja sukua, joita on ollut jo kova ikävä. Seuraavat viisi viikkoa menevät nopeaa ja pian sitä ollaan itsekin jo hiihtämässä kuten muutkin.

Tavoitteet ensi kaudelle ja harjoitteluun ovat muuttuneet ja oikeastaan ainut tavoitteeni tällä hetkellä on päästä hiihtämään kilpaa sydämeni kyllyydestä. Sitten, kun olen ensin parannellut itseni rauhassa ja huolellisesti. Enää ei kiirehditä vaan mennään jalan kunnon ehdoilla. Tämän syksyn jälkeen osaa arvostaa hetkiä, kun kaikki on kunnossa eikä korvaavaa harjoittelua enää tarvi. Täältä noustaan ja vahvempana kuin koskaan!

Ella





2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Ella! Ja ihan varmasti nouset, kaikin puolin vahvempana!
    Ja mukavaa päästä lukemaan kuulumisiasi.

    VastaaPoista